sunnuntai 16. lokakuuta 2016

11.10.2016 Korukurssi

Korukurssi järjestettiin toisen kerran ja taas luovuus oli kukassaa. Tuli todistettua, että jos haluaa  tehdä jotakin uutta, siihen myös pystyy. Kiitokset mukana olleille ja kurssin vetäjälle Leenalle.


Marraskuusa perehdytään kodin puhdistukseen ja hoitoon Anwayn tuotteilla.

maanantai 3. lokakuuta 2016

13.9.2016 Syksyn päivitystä

Syyskuun Martta-iltaa vietettiin Laajalahden kirjaston tiloissa. Ohjelmassa olisi ollut ohjattu kranssikurssi, mutta se jouduttiin perumaan vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Toistaiseksi tyydymme ihailemaan luonnon muodostamia kuvioita, josta malliksi pihlajanmarjojen hehkua.

Lokakuun Martta-illan ohjelmassa on korukurssi, jonka vetää Leena Lano.

Laajalahden Martat on kutsuttu mukaan suunnitelemaan neljää Suomen luonnon päivää vuonna 2017. Suomen luonnonpäivää koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Marttaliitto on yksi 40:stä Luonnon päivän kumppaneista. Luonnon päivät ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Laajalahdessa tapahtumia koordioi Luontotalo Villa Elfvik, joka juhlii ensi vuonna 25-vuotistaivaltaan. Suunnittelukokous pidettiin 29.9. Mukana Laajalahden Martoista olivat puheenjohtaja ja sihteeri.

Lisää tapahtumista tiedotetaan sähköpostilla myöhemmin. Laittakaapa kalentereihinne päivämäärät, jolloin Suomen luonnon päiviä vietetään: 4.2. Sukella talveen, 20.5. Villiinny keväästä, 17.6. Rakastu kesäyöhön ja 26.8. Juhli luontoa.