torstai 10. toukokuuta 2018

Toukokuun Martta - ilta ti 8.5.2018


          Ulkoilua Laajalahden rantareitillä

Ulkoilemaan lähdettiin mitä mainioimmassa säässä klo 18.00 Alepan kulmalta. Aurinko helotti lähes pilvettömältä taivaalta ja meitä mukaan lähtijöitä oli neljä Marttaa Ulla, Riitta, Irmeli ja Lilja. Ja mikä hauskinta niin aivan sattumalta olimme kaikki panneet punaisen puseron päälle.

Irmelin johdolla kuljimme kohti Laajalahden rantaa ihaillen matkalla sekä säätä että luontoa, joka juuri on puhkeamaisillaan täyteen loistoonsa. Linnut livertelivät iloisesti ympärillämme ja bongasimme monenlaisia visertäjiä kuten Vikloja, Lokkeja, Peipposia, Talitinttejä, Mustarastaita, Sepelkyyhkyjä, Harakoita,Variksia sekä Töyhtöhyyppejä, jotka esittivät meille mitä parhaimman "lentonäytöksen" syöksyen ylös ja alas vinhaa vauhtia. Ensimmäinen näköhavainto tehtiin kuitenkin lehmien laitumen kohdalla, kun havaitsimme pellolla Kurjen. Ensin luulimme kyllä nähneemme Haikaran mutta Kurki se oli. Ja itikoitakin oli jo runsaasti ilmassa, mutta lehmiä ei oltu vielä tuotu laitumelle.

Rantareitti on kyllä tosi mukava kulkea, kun sitä pääsee etenemään pitkospuita/siltoja pitkin aivan kuivin jaloin. Meidän lisäksi ulkoilemassa oli jonkin verran muitakin ihmisiä.

Komea rantakaislikko oli vielä lähes pystyssä. Sitten yllättäin havaitsimme kaksi Kaurista aivan lähellämme rannalla. Ne olivat tosi kesyjä eivätkä häiriintyneet meidän kulkiessa niiden ohi suhteellisen läheltä. Ja tietenkin ne täytyi valokuvata.

Reissumme kääntyi sitten jo kohti Villa Elfvikiä ja ohitimme "Pusupaviljongin" ! Ketään ei siellä kyllä nähty olevan pussailemassa joten petyimme kovasti.

Hauska pieni sattuma tapahtui Villa Elfvikin pihalla kun Lilja tapasi pienen Lilja-kaimansa.
Heippaheit siinä vaihdettiin ja toisiamme tervehdittiin ja jatkettiin matkaamme molemmat.

Tämä oli todella ihanaa ulkoilua heleään vihreyteen puhkeavassa luonnossa. Kiitos tytöille oikein mukavasta seurasta! Lähdetäänhän toistekin !!

Samalle toivotan tässä OIKEIN KAUNISTA JA LÄMMINTÄ KESÄÄ KAIKILLE LAAJALAHDEN MARTOILLE !! Tapaamme taas syksyllä !

Terveisin Lilja, pj

Ulkoilevat Marttailijat nimeltä vaikka "Punatulkut"
 
 
Jos tarkkaan katsoo niin kuvan keskellä pellolla häämöttää Kurki
 

Ja näitä Valkovuokkoja oli joka paikassa, rypäs siellä toinen täällä

Martat matkalla kohti rantaa ja lehmien laidunaluetta

Mahtava paikka, jossa pysähdyttiin ihailemaan ranta aluetta

Tämä kuva on mielestäni aika onnistunut jos vain nuo tornit vois pyyhkiä pois

"Pusupaviljongin" vierellä eikä kukaan tullut pussaamaan

Tässä se yksi niistä Kauriista, toista en saanut samaan kuvaan

Täysi kymppi niille, jotka ovat nämä sillat rakentaneet