torstai 15. helmikuuta 2018

VUOSIKOKOUS 13.2.2018

Palautetta vuosikokouksesta !

Nyt on vuosi 2017 pantu pakettiin ja tässä tulee hiukan palautetta kokouksestamme. Meitä oli kaiken kaikkiaan kahdeksan Marttaa, jotka olivat paikalla.
Puheenjohtaja Päivin avasi kokouksen ja se todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sen jälkeen kävimme agendan läpi kohta kohdalta. Kokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus vuodelta 2017, tilit hyväksyttiin, tilinpäätös vahvistettiin sekä myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille ja vahvistettiin myös talousarvio vuodelle 2018.

Hallituksen jäsenet, jotka olivat erovuorossa, ovat Päivi K., Lilja A. sekä Anne K.  Heistä Päivi K. haluaa luopua puheenjohtajan toimesta ja siirtyä rivijäseneksi. Lilja A. haluaa jatkaa seuraavalle kaudelle ja hänet valittiin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Anne K. haluaa jatkaa edelleen rahastonhoitajana. Irmeli K. haluaa jatkaa edelleen hallituksen jäsenenä. Seija Harju, joka toimi hallituksen varapuheenjohtajana, erosi vuoden 2017 lopussa muuttaessaan pois paikkakunnalta. Hänen kautensa jäi siis sen vuoksi kesken. Uudeksi jäseneksi tälle vapautuneelle paikalle valittiin Maris Tambur nyt aluksi yhdeksi vuodeksi. Viidenneksi jäseneksi hallitukseen valittiin Ulla Meronen kahden vuoden normaalille jaksolle. LaMa`n uusi hallitus pitää järjestäytymiskokouksen tulevan viikon aikana.  

Vuoden 2018 toimintasuunnitelmaan tuli muutama tarkennus/muutos. Joulumyyjäiset tänä vuonna päätettiin pitää viikkoa ennen aikaisemmin sovittua. Tämä siitä syystä, että välttyisimme suuremmalta kolaroimiselta Pikkujoulujemme kanssa sekä välttyäksemme, että kaikilla muillakin porukoilla on myyjäiset samaan aikaan. Myyjäisten uusi päivä on sunnuntai joulukuun 2. päivä.
Pikkujoulujen päivämäärä pysyy entisenä siis 11.12. Tällä kertaa aiomme järjestää pikkujoulut meidän omissa tiloissa. Me jos ketkä osaamme itsekin järjestää hauskat ja jouluiset pikkujoulujuhlat. Ruuat hankimme joko catering`istä  tai  järjestämme nyyttikestit. Tähän asiaan palaamme tarkemmin lähempänä ajankohtana.

Keittokirjaprojektista meille tilitettiin 658 euroa, josta päätimme jakaa hyväntekeväisyyteen seuraavasti; Kokonaissumma, joka jaetaan, on 400 euroa. Lahjoitamme 200 euroa kylällämme toimivaan Kalliolan nuorisokotiin, 100 euroa Laajalahden Eräveikoille ja 2x50 euroa Koulumme kahdelle ansioituneelle ja esimerkilliselle oppilaalle. Nämä lahjoitusrahat on tarkoitus jakaa ennen joulua ja ne jaetaan Laajalahden Marttojen juhlavuoden 2019 kunniaksi. Silloin nimittäin meidän yhdistys täyttää 20 vuotta.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.45
Terveisin Lilja, sihteeri
Keittokirjoja ja kanelipullia


 
Vuosikokouksen osanottajat ja yksi kameran takana.