tiistai 18. joulukuuta 2018

Joulu on jo ovella !

Hyvät Laajalahden Martat !


Laajalahden Marttojen Hallituksen puolesta haluan täten toivottaa teille kaikille


                                   OIKEIN  HYVÄÄ  JA  RAUHALLISTA  JOULUA

                                                                        JA

                                        ONNELLISTA  UUTTA  VUOTTA  2019  !


                                                 Jouluterveisin  Lilja,  puh.joht.

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

LaMa`n Pikkujoulu tiistaina 11.12.2018

Meidän yhdistyksen tämän vuotiset Pikkujoulut pidettiin tiistaina 11.12.2018 klo 17.00 alkaen, jolloin kokoonnuimme ensin Taidemuseo EMMA`ssa ja sen jälkeen menimme pikkujouluillallisille Ravintola KILIM`iin.

EMMA`ssa meitä oli 10 Marttaa ja KILIM`issä 9 Marttaa. 

EMMA`ssa Maris oli varannut meille tunnin kestävän opastetun museokierroksen nykytaiteilija Alicja Kwaden näyttelyyn "Trans - For - Men". Oppaanamme siellä toimi Ilari Strandberg. Voimme lämpimästi suositella Ilaria oppaaksi museokierrokselle.

Tämä näyttely aloittaa EMMAn ja Saastamoisen säätiön yhteistyömuodon, jossa kiinnostavalta ja ajankohtaiselta nykytaiteilijalta tilataan vuosittain uusi teos säätiön taidekokoelmaan. Tämän näyttelyn kaikki teokset kuvaavat liikettä ja muodonmuutosta.

Erittäin onnistuneen museokierroksen jälkeen siirryimme Ravintola KILIM `iin, jossa Maris oli varannut meille pöydän. Koska ravintola on turkkilainen, niin emme arvanneet tilata mitään yhteistä ateriaa vaan jokainen tilasi itse listalta sekä ruuan että juoman. Emmekä pettyneet ollenkaan tarjoiluihin, päin vastoin. Ruoka oli erinomaista ja pöytään tuotuna myös KUUMAA.

Aterioinnin jälkeen meille toi pukin apulainen pieniä paketteja ja niitä olikin tosi kivaa availla.

Ravintola näyttää olevan erittäin suosittu, koska "talo" oli koko ajan täysi ja kova puheensorina täytti ilman. Ei tahtonut "naapurinsa" ääntä oikein kuulla. Pikkujouluiltamme oli tosi mukava ja ohjelmaakin oli ihan riittämiin. Kiva kun olitte kaikki mukana. Ja Marikselle kiitos järjestelyistä !

Terveisin Lilja, pj

Tiesittekö, että EMMA on valittu vuoden 2018 Museoksi !!
 
Oppaamme Ilari selostamassa taustalla näkyvää maalausta nimeltä "Metsä"
 
Tämä teos sisältää tislattua vettä ja öljyä ja siitä syntyy aaltomainen liike, kun teos vaappuu puolelta toiselle
 
Matkalla taustalla näkyvän "Peilit" teoksen luo  
 
Pitkä rivi, monen seinän läpi kulkeva jono messinkisiä kellonviisareita. Taidetta tämäkin.
 
Taiteilija on mallintanut 3D-teknologian avulla luonnollisen kivenlohkareen

Saamelaisenkin taiteilijan ihastuttava teos EMMA`ssa esillä

Aivan mahtavan hieno taideyeos

Kaikki oltiin siellä hapsujen keskellä
 
KILIM`ssä ollaan ja ruokalistoja tutkitaan
 
Tunnelma oli hyvä alusta lähtien vaikkei oltu vielä viiniä saatukaan pöytään
 
Munakoisoa jossa täytteenä jotain hyvää
 
Jättikatkarapuannokseni maistui aivan ihanalta ja oli kuumaa
 
Tässä taisi olla jotain härän filettä padassa  

maanantai 3. joulukuuta 2018

Laajalahden Marttojen Joulumyyjäiset lauantaina 1.12.2018

Tänä vuonna järjestimme JOULUMYYJÄISET jo lauantaina 1.12. klo 10 - 14 sunnuntain sijasta. Se taisikin olla hyvä ratkaisu, koska ihmisiä tuntui olevan enemmänkin liikkeellä sinä päivänä.

Valmistelut aloitettiin kuitenkin jo edellisenä päivänä, jolloin laitettiin myyjäispöydät, kahvio sekä Martta - infopöytä kuntoon. Käsitöitä ja joitakin kuivakakkuja ja pikkuleipiä pantiin jo esille.

Asiakkaita alkoi tulla heti kohta klo 10 jälkeen tasaisena virtana ja kauppa kävi oikein hyvin. Ihmiset olivat etupäässä kiinnostuneita leivonnaisista ja laatikoista. Valitettavasti se vähäinen määrä käsitöitä jäi myymättä. Sytykkeet sentään myytiin loppuun.

Leivonnaisia oli tarjolla monenlaisia; Taateli-, Tiikeri- ja Puolukkakakkuja, Englantilainen Hedelmäkakku, Pipareita ja Hanna-tädin kakkuja, Joulutorttuja, Kanelipullia, Korvapuusteja, Saaristolaisleipiä, Joululimppuja ja Suppilovahveropasteijoita, Lanttu- ja Porkkanalaatikoita.  (Mahtoiko joku unohtua?)

Ja kaikki myytiin loppuun viimeistä murua myöten! Mahtavaa !!

Kahviossa oli tarjolla Glögiä, Kahvia/Teetä sekä Pipareita. Täytekakkuarpoja myytiin myös oikein kiitettävästi. Ja sen Railin tekemän ihanan mansikka- täytekakun voittaja oli todella iloinen ja onnellinen voitostaan.

Täten voidaankin sitten todeta, että myynti oli noin 25 % enemmän kuin edellisenä vuonna.

Yhteenvetona voidaan todeta, että pitäisikö meidän ensi vuonna keskittäytyä myymään ainoastaan leivonnaisia ja laatikoita ja jättää käsityöt kokonaan pois?!Kahvio ja kakkuarvat myyvät hyvin, korttimaksun käyttöönotto tulee olemaan ajankohtaista ja mainontaan täytyy satsata entistä enemmän.

Kiitos kaikille teille ihana Martat työstä, tekemisestä ja mukana olemisesta. Meille tuli ihan kiva potti rahaa käytettäväksi mukaviin tarkoituksiin.

Terveisin Lilja, pj

 
Uusiin pöytästandeihin tehtiin infolaput jo jokin aika sitten
 
 
Kanelipullien paistoa edellisenä iltana
 
 
Katustandi valmiina ulos vietäväksi
 
 
Myyjäispöytä odottaa asiakkaita
 
 
Kello on 10.10 ja kohta rysähtää ja kauppa käy
 
 
Meidän Martat pienellä tauolla keskustelemassa varmaan ensi vuoden touhuista
 
 

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Laajalahden Martat ry`n Lahjoitukset

Me, Laajalahden Martat, olimme viime vuonna mukana "Parasta arkiruokaa" - keittokirja projektissa.  Tämän projektin lopputilityksestä meidän yhdistyksemme sai hiukan rahaa.

 Tänä vuonna 2018, helmikuussa pitämässämme vuosikokouksessa, päätimme lahjoittaa nämä rahat hyväntekeväisyytenä eri tahoille täällä Laajalahdessa.

Rahalahjoitukset jaettiin seuraavasti; Hirvikallion Nuorisokoti 200 E, Laajalahden Eräveikot 100 E sekä Laajalahden Koulun kahdelle oppilaalle 50 E kummallekin.

Nämä rahalahjoitukset toimittivat perille LaMa`n puh.joht. Lilja Antson sekä sihteeri Ulla Meronen.

 Maanantaina 26.11. Laajalahden Eräveikkojen hallituksen puh.joht. Tuula Myllymäki vastaanotti heille myöntämämme lahjoituksen piipahtaen hakemaan sen Liljan luota. Me Martat kunnioitamme suuresti Partiotoimintaa.

Keskiviikkona 28.11. aamupäivällä kävimme ensin viemässä lahjoituksen Hirvikallion Nuorisokotiin, jossa meidät otti vastaan Nuorisokodin johtaja Janne Linervo. Saimme myös tutustua Nuorisokodin tiloihin, kun Janne kierrätti meitä ympäri taloa. Tilat siellä olivat erittäin kodikkaat, mukavat ja käytännölliset. Te, siellä työskentelevät henkilöt teette todella arvokasta työtä vaikeuksissa olevien nuorten hyväksi.

Lopuksi menimme Laajalahden Koululle, jossa olimme sopineet tapaamisen Rehtori Kimmo Valleniuksen kanssa. Annoimme hänelle lahjarahakirjekuoret, jotka hän lupasi toimittaa kahdelle kädentaidoissa kunnostautuneelle oppilaalle ennen joululomaa.

Näistä tapaamisista meille jäi erittäin hyvä ja lämmin olo.

Terveisin Lilja ja Ulla

 


Laajalahden Eräveikkojen hallituksen puheenjohtaja Tuula Myllymäki

Hirvikallion Nuorisokodin johtaja Janne Linervo

Laajalahden Koulun Rehtori Kimmo Vallenius

Lahjoituskirjeet kuorineen Eräveikoille ja Nuorisokotiin

Lahjoituskirjeet Kahdelle Laajalahden Koulun oppilaalle

Syksyn 2018 Pipo-projekti

Laajalahden Martat ovat tämän syksyn aikana osallistuneet "Pipo - projektiin", jossa neuloimme pieniä Pipoja Jorvin sairaalan synnytysosaston vastasyntyneille vauvoille.

Meitä oli kaiken kaikkiaan yhdeksän henkilöä ja saimme neulottua peräti 202 kappaletta pipoja! Tämä on mielestäni todella hieno saavutus näinkin pieneltä neulojaryhmältä.  SUURET  KIITOKSET  TEILLE  KAIKILLE,  JOTKA  OSALLISTUITTE  TÄHÄN;  Ullalle, Eevikselle, Riitalle, Leenalle, Marja Liisalle, Helille, Sinikalle, Pirjolle ja myös itselleni !

Pipot kävimme (Maris, Leena ja Lilja) luovuttamassa tiistaina 27.11.2018. Meidät ottivat synnytysosastolla ystävällisesti vastaan kätilöt Sari Räsänen ja Carita Lehto. He kertoivat, että viime vuonna oli syntynyt yli 3600 vauvaa ja tänä vuonna jo tähän mennessä yli 4000. Joten pipot tulivat tosi tarpeeseen.

Alla oleva kuvakokoelma pipoista kertokoon kuinka ihania pikku pipoja neuloimme.

Terveisin Lilja, pj

Kätilöt Sari Räsänen vas. ja Carita Lehto oik. ottivat vastaan lahjoittamamme 202 kappaletta Pipoja vastasyntyneille

Joulukortti, joka seurasi mukana

Helin ja Lilja neulomat, moniväriset pipot, ei huono saalis !!

Riitalta tosi ihanat ja naiselliset pipot

Ullan ja Eeviksen kauniita luomuksia


Pirjolta myös hienoja pipoja



Sinikan pipot ovat hienon violetin sävyisiä ja pikku sydänkin löytyy 

Marja Liisan ystävätär oli nämä neulonut, kauniita ovat



Leenalta tuli niin monta pipoa, että ne laitettiin kahteen kuvaan



Tässä loput Leenan ihanaista piposta

 

maanantai 19. marraskuuta 2018

Marraskuun Martta - ilta ti 13.11.2018

Hei kaikille !

Marraskuun Martta - iltaa vietettiin tiistaina 13. päivä meidän omassa kerhotilassa. Meitä oli kaiken kaikkiaan 11 henkeä, joista 9 Marttaa j 2 vierasta. Ja Railin paistama ihana raparperipiirakka maistui erinomaiselta heti alkuun.

Teemana tällä kertaa oli "Kivunlievennys" ja tästä aiheesta meille luennoi meidän oma Marttamme Maris. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja, joten kuka olisikaan parempi vetämään tällaista keskustelua.

Kivut eri puolilla kehoamme voivat johtua hyvinkin monista eri asioista, kuten stressistä, liikunnan puutteesta, vääränarvoisista silmälaseista, unettomuudesta, siitäkin mitä syöt tai juot jne jne. Tietenkin kaikenlaiset sairaudet aiheuttavat kipuja.

Kipuja voidaan lieventää viettämällä säännöllistä elämää, harrastamalla liikuntaa, ulkoilemalla paljon, positiivisella elämän asenteella ja tietenkin lääkkeillä.

Keskustelu kävi ajoittain oikein vilkkaasti ja hyviä neuvoja kivunlievennykseen tuli useammalta henkilöltä.

Laitan tähän Marikselta saamani listan linkeistä, joista voitte hakea lisää tietoutta kivuista ja niiden leivityksestä.

Kipuyhdistys ry puh.nr 0451290707,  Terveysportti.fi,  Duodecim.fi,  Kipuklinikka.fi,  Kipu.fi,  Terveyskylä.fi,  Vertaistali.fi,  Migreeni.org,  Kaypahoito.fi,  Terve.fi,  Hyvaterveys.fi   

Eiköhän näistä lähteistä löydy jokaiselle jotakin lisätietoa ja lievennystä.


Tässä koko kuulijakunta

Railin ihana raparperipiirakka

Suuret kiitokset sinulle, Maris, hienosta ja asiaa valaisevasta luennostasi.

Terveisin Lilja, pj                                                   


maanantai 15. lokakuuta 2018

Lokakuun Martta - ilta ti 9.10.2018

Hei kaikille !

Lokakuun Martta - iltaa vietettiin tällä kertaa meidän omassa kerhotilassa klo 18.30 lähtien. Mukava oli kymmenen yhdistyksemme Marttaa, Leena, Riitta, Irmeli, Heidi, Maris, Lilja, Anne, Ulla, Aura ja Helena.

Koska lokakuu on perinteisesti Marttojen "PUUROKUU" (ks tarkemmin Martat.fi) niin Helena ja Lilja päättivät valmistaa tarjoiltavaksi tällä kertaa kahta erilaista tuorepuuroa; "TUOREPUURO PUOLUKOISTA" ja "OMENAINEN MUSTIKKATUOREPUURO".
Ja puurot tuntuivatkin maistuvan hyviltä, kun lähes kaikki syötiin. Valmistusohjeet löytyvät Martat.fi sivuilta.

Ensimmäinen asia, josta keskusteltiin oli JOULUMYYJÄISET. Ne päätettiin pitää sunnuntain sijasta LAUANTAINA  1.12.2018  klo 10.00 - 14.00 meidän kerhotiloissa. Keskustelimme paljon siitä, mitä siellä myytäisiin. Hienoja ehdotuksia tulikin todella paljon sekä leivonnaisista että muista myyntiartikkeleista. Lähetän teille kaikille erillisen listan niistä leivonnaisista/tuotteista, joita itse kukin paikalla ollut on lupautunut valmistamaan.
Myyjäisten mainonta on myös tärkeä asia. Some - ilmoittelusta vastaa Lilja, Helena on lupautunut tekemään plakaatteja kiinnitettäväksi Kirjastoon, Alepaan, läheisille Bussipysäkeille jne sekä isomman plakaatin meidän katustandiin.
Olen sopinut päiväkodin johtajan Aino Huttusen kanssa, että voimme käyttää kerhotilaa sekä perjantaina 30.11. klo 17.00 jälkeen laittaaksemme pöydät sekä koko paikan kuntoon että lauantaina 1.12. itse myyjäisten tapahtumapäivänä.

Toinen asia; Laajalahden Marttojen PIKKUJOULU sovittiin pidettäväksi tiistaina 11.12.
Tapiolassa Taidemuseo EMMASSA opastetulla kierroksella klo 17.00 - 18.00, jonka jälkeen siirrymme RAVINTOLA KILIM nimiseen paikkaan KinoTapion vieressä noin klo 18.30 alkaen. Maris on luvannut tiedustella ja varata paikat näistä kohteista. Lilja lähettää viestin ilmoittautumisista, kunhan asiat on sovittu. Jokainen maksaa itse sekä museokäynnin että ravintolan tarjoilut.

Kolmas asia; Ensi vuoden ohjelmaehdotuksia ei keretty käsitellä, mutta Lilja lähettää kyselyn ihan lähiaikoina, mitä haluttaisiin ohjelmaan vuonna 2019.

Neljäs asia; Pipoprojekti on lähtenyt erittäin kiitettävästi käyntiin ja useita kymmeniä pipoja on jo valmistunut. Tarkoitus on kutoa marraskuun loppuun asti ja sitten jonain sopivana päivänä lähdemme viemään niitä Jorviin. Maris on lupautunut viemään meidät kaikki kolme autoineen sinne. Mukaan lähtee Leena, Maris ja Lilja. Viestiä tulee lähempänä ajankohtana.

Viides asia; Martta järjestö täyttää ensi vuonna 120 vuotta. Juhlallisuudet aloitetaan torstaina 31.1.2019 klo 17.00 - 19.00 "MAAILMAN  SUURIMMALLA  MARTTAILLALLA", joka käynnistää tämän juhlinnan. Kaikki yhdistykset eri puolilla Suomia kokoontuvat juhlimaan yhdessä. OHJEISTUS tähän juhlintaan tulee seuraavaan Martat lehteen numero 6, joka ilmestyy 26.11.2018.  Sieltä saamme ohjeet ja vinkit juhlintaan.

Kuudes asia; Laajalahden Martat ry täyttää 20 vuotta vuonna 2019. Juhlavuoden  kunniaksi lähdemme matkalle VIROON. Tämä matka toteutetaan toukokuussa 23.-24.-25.5. 2019.
Maris on lupautunut tekemään meille matkasuunnitelman ja varaamaan tarvittavia paikkoja kuten laivaliput, hotellit, ruokailupaikat jne. Ilmoittautumiset (sitovat) tälle matkalle lähetetään myöhempänä ajankohtana.

Tulipa paljon tekstiä, mutta oli myös paljon asioita ja tärkeitä sellaisia.

Terveisin Lilja, pj


Omenainen mustikkatuorepuuro
 
Kuka aloittaa puurojen maistelun.
 
Lokakuu on Puurokuu
 
Tuorepuuro puolukoista

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Syyskuun Martta - ilta 18.9.2018


Tässä kuussa onkin todella paljon tapahtumia meidän Marttojen piirissä. Tämä meidän "normaali" Martta - ilta vietettiin AKSELI GALLEN - KALLELAN museolla erilaisia yrttejä etsiskellen ja maistellen.
Ensiksi meillä oli noin puolen tunnin opastettu museokierros, josta huolehti museon oma opas Salla Tiainen. Hän kertoili meille Akselin ja hänen vaimonsa Maryn elämästä ja kuinka he jossain vaiheessa elämäänsä asettuivat asumaan Tarvaspäähän. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla tämä heidän elämänkertansa.
Museolta siirryttiin sitten pihalle laskeutumalla komeita kiviportaita museon taakse. Yrttioppaanamme toimi Annika Hannus (Helsinki Wildfoods), joka suurella ammattitaidolla kertoi meille monista yrteistä, joita pihapiiristä löysimme. Olimme todella yllättyneitä siitä yrttimäärästä. joita ihan tavalliseltakin pihalta voi löytyä. Kierreltyämme aikamme pihalla alkoi viileä tuuli käydä luihin ja ytimiin. Tähän ongelmaan saatiin parannusta, kun Salla haki meille huovat, jotka lämmittivät mukavasti ja tutkimusmatkamme jatkui.
Lopulta päädyimme savusaunalle, jossa Annika tarjoili meille ihanan kuumaa ruusunjuuri(?) teetä, patonkia nokkospestolla ja juuressipsejä yrttidipillä. Ja kylläpä ne maistuivat hyvältä !!
Lopuksi lähetän tässä linkin, josta saatte paljon lisätietoa erilaisista yrteistä ja niiden hyödyntämisestä ruuanvalmistuksessa.
https://helsinkiwildfoods.com/

Terveisin Lilja, pj
                                                   Tässä muutamia kuvia yrttiretkestämme !
 
Salla, oppaamme Akseli Gallen-Kallelan museolla. Akseli ja Mary kipsisinä seinällä
 
Itse Akseli oli komea mies
 
Tässä Mary, Akselin vaimo
 
Kauniita koruja, joita Akseli lahjoitti vaimolleen
 
Yrtti-oppaamme Annika
 
Ja tässä yksi yrtti, mutta mikä olikaan nimi

Marttojemme yrttiporukka omaksumassa tietoutta yrteistä
 
Viileä tuuli hiukan haittasi, mutta onneksi saimme huovat Sallalta
 
Ihastuttavat kiviportaat museon takana
 
Savusaunalla oltiin hiukan tuulelta suojassa
 
Nämä maistiaiset lämmittivät ihanasti ja maistuivat tosi hyviltä