perjantai 14. helmikuuta 2020

Helmikuun Martta-ilta

VUOSIKOKOUS  2020  Tiistaina 11.02.2020

Tämän vuoden vuosikokouksemme aloitimme kahvilla ja ihanalla kääretortulla, jonka Raili oli taas leiponut. Suuret kiitokset siitä. Kokouksessa meitä oli mukana yhdeksän jäsentä.

Vuosikokousasiat käytiin läpi esityslistan mukaan ja kokousta johti pj Lilja.

Tänä vuonna vaihtui sitten puheenjohtaja. Minä siirryn erovuoroisena rivijäseneksi ja tilalleni uutena puheenjohtajana aloittaa Maris Tambur heti vuosikokouksen jälkeen. Toivotan kaikkea hyvää ja onnea ja menestystä uudessa luottamustehtävässäsi. Taustatukea ja opastusta annan kyllä jatkossakin, jos sitä tarvitaan.  Itse aion edelleenkin olla aktiivisesti mukana yhdistyksessämme. 

Ritvalle myös, uutena hallituksen jäsenenä, onnea matkaan ja mukavia hetkiä toimiessasi hallituksessa. Samoin te Ulla, Anne ja Aura, jotka jatkatte hallituksen jäseninä, toivotan teille kaikille hyvää ja antoisaa yhteistyötä uuden puheenjohtajan kanssa. 

Lähetän vielä vuosikokouksen pöytäkirjan teille kaikille jäsenille, kunhan olen saanut siihen pöytäkirjantarkastajien hyväksynnän. Sieltä voitte sitten lukea mitä muita päätöksiä vuosikokouksessa tehtiin.

Terveisin Lilja, pj (nyt jo entinen) 

 
Vuosikokous 2020 on juuri alkamaisillaan 
                      
Kaikki paikalla, kokous voi alkaa. Meitä oli yhteensä 9 jäsentä
 

                                            Toivotan uudelle hallitukselle ja 

                             puheenjohtajalle onnea ja menestystä toimissanne !